Jaana teki tapansa mukaan herkullisen synttärikakun. Tuomo oli toivonut tällä kertaa jurtta-aiheista kakkua. Se oli päällystetty suklaalla ja karkeilla (vihreät). Tuomo sai mm. lahjaksi omalta opettajaltaan Kiinasta tuodun puisen krokotiilin, jonka häntä liikkuu. Tuomon paras ystävä Tengis pääsi myös synttäreille.
Saturday, May 23, 2009
Tuomon 9v. synttärijuhlat
Vietimme Tuomon 9v.-synttärijuhlia kuukausi etukäteen, sillä kun muutamme uuteen kaupunkiin kesäkuun alussa, niin emme tunne siellä juuri ketään. Halusimme siis, että täällä meille tutut ihmiset pääsevät osallistumaan Tuomon synttäreille. Vieraita tulikin mukavasti aina Suomesta asti! Eräs suomalaisten matkaseurue oli nimittäin saapunut tänne.

Jaana teki tapansa mukaan herkullisen synttärikakun. Tuomo oli toivonut tällä kertaa jurtta-aiheista kakkua. Se oli päällystetty suklaalla ja karkeilla (vihreät). Tuomo sai mm. lahjaksi omalta opettajaltaan Kiinasta tuodun puisen krokotiilin, jonka häntä liikkuu. Tuomon paras ystävä Tengis pääsi myös synttäreille.
Jaana teki tapansa mukaan herkullisen synttärikakun. Tuomo oli toivonut tällä kertaa jurtta-aiheista kakkua. Se oli päällystetty suklaalla ja karkeilla (vihreät). Tuomo sai mm. lahjaksi omalta opettajaltaan Kiinasta tuodun puisen krokotiilin, jonka häntä liikkuu. Tuomon paras ystävä Tengis pääsi myös synttäreille.
Wednesday, May 6, 2009
Paimentolaiselämään tutustumassa
Pääsimme vierailemaan erään paimentolaisperheen luona maaseudulla. Heillä on paljon karjaa: lampaita, vuohia, hevosia ja lehmiä. Pääsimme seuraamaan aivan läheltä pieniä karitsoja, kilejä ja vasikoita sekä kuinka mm. kallista kashmir-villaa kerätään vuohista.

Tässä Tuomo pitää pienestä kilistä hyvää huolta. Erityisen hellyttävää oli, kun äiti-lampaat ja -vuohet tulivat illansuussa laitumelta kotiin ja pikkukaritsat ja -kilit päästettiin etsimään omaa äitiä päästen siten maitoaterialle. Voi sitä määkinää kun pikkuiset etsivät äitiään! Poikaset tunnistavat oman äitinsä hajun perusteella.

Tässä Antti pitää pientä kiliä sylissään. Takana aitauksessa näkyy karitsoita ja kilejä. Tuomo ja Antti pääsivät myös talutusratsastukseen eräällä rauhallisluontoisella hevosella. Sää oli mitä mainioin auringon paistaessa lämpötilan ollessa +25C.

Subscribe to:
Posts (Atom)